Runonlaulantaa, puvustusta ja muovihaarukan syvin olemus

Carmenin harjoituksissa on viime päivät keskitytty erityisesti musiikkiin. Korhosen Markun sovitukset Bizetin lauluista alkavat vähitellen imeytyä Paltamon kesäteatterin poppooseen. Lauluharjoitukset ovat olleet sikäli haastavat, että näyttelijöiden musiikkitaustat ovat hyvin erilaiset: joku on keikkaillut bändin kanssa ikänsä, tai opiskelee laulua tosissaan, jollain on kuorotaustaa vuosien takaa, muttei ole vuosiin harrastanut musiikkia, jonkun on täytynyt laulaakseen mennä metsän syvimpään siimekseen ja vielä varmistaa, ettei ole oravaakaan lähimailla, ettei kukaan kuule ilmoille helähtäviä sulosointuja. Onpa joukossa vielä jokunen, joka ei vain jostain syystä ole aiemmin hoksannut, että äänellisen ilmaisun voi virittää musiikinkin taajuuksille. Kuitenkin nyt kaikki laulavat, ja komeasti laulavatkin. Laulujen sovituksetkaan eivät ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta silti jokainen tuntuu saaneen ideasta kiinni. Mieleni minun tekevi jopa maalailla kuvaa kainuulaisesta laulukansasta ja osuihan tuo eräs Elias Lönnrotkin aikanaan runonlaulajia etsiessään useammankin kerran Paltamon kulmille. Lönnrot teki Kalevalan, Paltamon kesäteatteri tekee Carmenin.

Kuva 1. Korhosen Markku harjoitutti musiikkia ja toi näyttelijöiden mieleen Tenavat-sarjakuvien pianoa soittavan Amadeus-pojan.

Toinen tärkeä viimeaikainen askel eteenpäin oli puvustus, joka naisten osalta alkaa olla jo hyvällä mallilla. Se, että muutamilla näyttelijöillä on joitain hyvin nopeita roolinvaihtoja, jotka puvustuksessa pitää erityisesti huomioida, mietityttää. Vaatteet pitää pystyä vaihtamaan melkein lennosta, eli kovin monimutkaisia puettavia ei tällöin saisi olla, silti vaatteiden tulee olla näyttäviä. Myös vaatteidenvaihtoa pitää päästä harjoittelemaan, että siitä saadaan mahdollisimman sujuvaa.

Ensi-ilta lähestyy. Kaikkia kohtauksia on harjoiteltu, osaa enemmän, osaa vähemmän. Tulevalla viikolla keskitytään isompiin kokonaisuuksiin. Tarkoitus on käydä näytökset(niitä on neljä) yksitellen läpi, tutkia yksityiskohtia ja lopulta pitää ensimmäinen kunnon läpimeno. Ohjaajana täytyy katsella yksityiskohtia kokonaisuuden kautta. Kun muistaa pitää kokonaisuuden etualalla, sitä häiritsevät yksityiskohdat pomppaavat helpoimmin esiin. Näitä yksityiskohtia voi sitten yrittää hyödyntää, tai häivyttää. Yleensä yritän hyödyntää niitä, sillä häiriöt ja säröt ovat esitysten suurin rikkaus ja luovat niihin todellista elämäntuntua. "Virheettömistä" esityksistä olen usein lähtenyt kotiin jotenkin tyhjänä, ne eivät ole onnistuneet puhuttelemaan minua uutta muovihaarukkaa enempää. Kun haarukalla on syöty, tai kun se on katkennut syntyy jo tarinoita: kuka sillä söi? Miten se katkesi? Miksi se lojuu juuri täällä? Voiko sitä vielä käyttää johonkin? Jos vien sen roskiin, olen ehkä ratkaiseva osa sen tarinaa. Loppukohtauksen ratkaiseva tekijä.

Tämän päivityksen loppukohtaukseksi hieman musiikkia esityksestä. Tässä Sistrumin tangot, karaokeversio(ilman laulua), olkaat hyvät: