tiistai 29. huhtikuuta 2014

Miksi Carmen? Merkitystä etsimässä.

Teatteri on minulle tärkeää. Olen toiminut teatterialalla vuosikaudet, keskustellut, kouluttautunut, verkostoitunut, kirjoittanut, näytellyt, ohjannut... Kesällä 2013 huomasin kuitenkin hiukan kyllästyneeni. Minua tympäisi ohjata jonkun muun, joskus omiin lähtökohtiinsa kirjoittamia näytelmiä, eivätkä omatkaan raapustukseni tuntuneet kovin mielenkiintoisilta. Kunnon inspiraatio tuntui olevan kovasti hakusessa. Onneksi syksyllä 2013 löysin vanhempieni levyhyllystä rahisevan Carmen- LP-levyn. Olihan teos minulle suurena klassikona jo entuudestaan jossain määrin tuttu, mutten ollut koskaan erityisen syvällisesti paneutunut siihen. Musiikki oli intensiivistä ja täynnä eteenpäin suuntautuvaa jännitettä ja intouduin kaivelemaan aihetta lisää. Löysin internetin syövereistä tolkuttoman määrän tietoa ja lukuisia erilaisia taltiointeja. Ehkäpä eniten minuun vaikutti Carlos Sauran 1980-luvulla aiheesta tekemän elokuvan taidokas flamencotanssikohtaus, jossa ei taituruudesta huolimatta, ollut jälkeäkään mahtipontisesta oopperailmaisusta, vaan asiaa lähestyttiin maanläheisesti pöytää napsuttaen ja omilla äänillä kansanlaulua kailottaen. Jostain syystä Carmen inspiroi minua. Huomasin ajattelevani, että jotain tällaista haluaisin itsekin tehdä.


Ote Carmen-oopperan nuoteista.
(Kuva: Wikimedia)





Löysin alkuperäisteoksen, eli Prosper Merimeen kirjoittaman romaanin englanninnoksen, sekä Georgez Bizetin säveltämän oopperan libreton ranskaksi ja englanniksi ja aloin töihin. Suomensin libreton ja aloin muokkaamaan suomennoksen, romaanin ja mielikuvieni pohjalta uutta Carmen-näytelmätekstiä ja innostuin koko ajan lisää ja lisää. Huomasin myös, että kuuluisamman veljensä Einon tavoin Paltamossa syntynyt Kasimir Leino on aikanaan suomentanut Merimeen alkuperäisteoksen, jolloin keksin, että Paltamon Kesäteatteri voisi olla esitykselle juuri oikea paikka.

Kasimir Leino on aikanaan 
suomentanut Prosper Merimeen 
Carmen -pienoisromaanin.
(kuva: Wikipedia)
Kun ensimmäisiä kertoja mainitsin ihmisille ajatuksesta tehdä Carmen Paltamoon, monet pitivät minua hulluna. Carmeniin liitetyt mielikuvat mahtipontisesta oopperasta ja huippuunsa hiotusta teknisestä taituruudesta istuvat syvässä ja ovat kieltämättä kaukana pienen kainuulaisen maalaiskunnan harrastajateatterin ilmeestä(ei sillä, etteikö pikkukyliltäkin taitoa löytyisi). Ihmettelin asennetta jo siksikin, että yleensä klassikot eivät ole klassikoita syyttä suotta. Pohjalla on lähes poikkeuksetta huikean hyvä tarina ja kokemukseni mukaan hyvästä käsikirjoituksesta syntyy, näyttämöllepanon toteuttajatahosta riippumatta, varmemmin hyvä esitys, kuin keskinkertaisesta tekstistä. Muutamia kannustaviakin viestejä sain ja erityisesti ilahduin Kajaanin kesäteatteriin tänä kesänä Risto Räppääjä-esityksen ohjaavan Sara Saxholmin ”Papau!”-kommentista(”Papau!” on Saxholmin, minun ja parinkymmenen muun kainuulaistaustaisen teatterintekijän perustaman Vaara-kollektiivin sisällä käytetty ilmaus, joka tulkintani mukaan suomennetaan kutakuinkin ”Vau! Hullun siistiä! Lisää tällaista!”).

Pääosan esittäjät Panu Lyytinen(Don Jose) ja Suvi Happo(Carmen) tutkivat käsikirjoitusta Paltamon Paltalinnassa.
(kuva: Petri Möttönen) 








Näytelmän on määrä olla ensi-illassa 27.6. Paltamon kesäteatterissa. Lavastusta on hahmoteltu, puvustus on mietinnässä, harjoitukset on aloitettu. Pari lukuharjoitusta isommalla porukalla ja yhdet näyttämöharjoitukset Carmenin(Suvi Happo) ja vastaparinsa DonJosén(Panu Lyytinen) kanssa on jo takana. Työryhmässä alkaa kuplia innostus. Minustako se on tarttumassa? Odotuksissa on lumen sulaminen kesäteatterilta, että päästäisiin ulos harjoittelemaan. Kevät tuntuu olevan etuajassa, ehkä olemme ulkoharjoituksissa jo piankin.

Ai niin! Vielä tarvittaisiin yksi näyttelijä. Hakusessa on n. 20-40-vuotias nainen. Ja muutama muusikko. Ja talkooväkeä. Ja kuorolaisia... Jos, arvoisat blogin lukijat, tulee mieleen kiinnostuneita, vinkatkaapas! Kesäteattereissa ympäri maata ja Kainuuta aletaan taas elää jännittäviä aikoja.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Carmen -näytelmä Paltamon kesäteatterissa 2014. Kurkista kulissien taakse!

Tässä blogissa kerrotaan Paltamon kesäteatterin tulevan kesän(2014) näytelmän "Carmen" valmistamisesta ohjaajan näkökulmasta. Pyrin päivittämään blogia vähintään kerran viikossa ensi-iltaan(27. 6. 2014) saakka. Seurailemalla kirjoituksiani tulet siis saamaan ensi käden tietoa kesäteatteriesityksen valmistumisesta. Tervetuloa kesäteatterin kulissien taa!
 


Poseeraus 1. lukuharjoituksissa maaliskuun puolivälin paikkeilla. Bloggaaja itse keskellä harmaassa hupparissa.
(kuva:Petri Möttönen)

Esitysajat:
pe 27.6. klo 19.00 ENSI-ILTA!
su 29.6. klo 15.00
ti 1.7. klo 19.00
to 3.7. klo 19.00
su 13.7. klo 15.00
ti 15.7. klo 19.00
to 17.7. klo 19.00
su 20.7. klo 15.00
ti 22.7. klo 19.00
to 24.7. klo 19.00
la 26.7. klo 19.00
su 27.7. klo 15.00
ti 29.7. klo 19.00
to 31.7. klo 19.00
su 3.8. klo 15.00